Intian kansallinen rokotusohjelma (UIP) perustettiin vuonna 1985 ja se vastaa lähes 27 miljoonan lapsen rokottamisesta vuosittain. Ohjelman viimeaikaisiin saavutuksiin lukeutuvat Intian julistaminen poliovapaaksi vuonna 2014 sekä sitä seurannut vastasyntyneiden jäykkäkouristuksen eliminointi vuonna 2015. Näistä menestystarinoista huolimatta on useilla Intian alueilla raportoitu jatkuvasti puutteita pikkulasten rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden rokotekattavuudessa (12-23 kuukauden ikäiset lapset, jotka ovat saaneet kolme DTP- ja OPV- rokoteannosta sekä yhden BCG- ja tuhkarokkorokoteannoksen). Tämä johti Mission Indradhanush (MI)- kampanjan aloitukseen vuonna 2014. Kampanjan tavoitteena oli nostaa perusrokotteiden rokotekattavuus huonoimmin suoriutuvilla alueilla 90 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä pääasiassa erityisten rokotustilaisuuksien sekä yhteisön osallistumisen ja asukkaiden aktivoinnin avulla. Vaikka hallinnolliset raportit aluksi viittasivatkin lisääntyneeseen rokotekattavuuteen MI-kampanjan alueilla sen ensimmäisten kahden vaiheen jälkeen, tuloksia pidettiin riittämättöminä MI:n rokotuskattavuustavoitteen saavuttamiseksi. Tutkimuksella, joka arvioi eroja lasten rokotemyöntyvyydessä ja rokotteiden ottamisessa (ml. yksilön- ja kotitalouden piirteet, kuten lasten ikä ja sukupuoli, vanhempien koulutus ja ammatti, sosioekonominen status, uskonto, terveyskäyttäytyminen) on mahdollista tukea Intian hallituksen pyrkimyksiä lisätä rokotekattavuutta yhdenmukaisesti koko maassa. Näistä syistä tämän tutkimuksen ensisijainen tavoite oli arvioida rokotekattavuutta ja tekijöitä, jotka liittyvät lasten rokotusohjelmaan kuuluvien perusrokotteiden ottamiseen 12-23 kuukauden ikäisillä lapsilla sekä kansallisesti että alueellisesti Velloren piirikunnassa, Tamil Nadun osavaltiossa, Etelä-Intiassa. Väitöstutkimuksen ensimmäinen tavoite oli tarkastella tekijöitä, jotka liittyvät perusrokotusten ottamiseen ja kuvata syitä rokottamattomuuteen intialaisilla 12-23 kuukauden ikäisillä pikkulapsilla kansallisesti vuosina 1998 ja 2008 hyödyntäen avointa kotitalous- ja terveyspalvelututkimuksen (DLHS) aluetason tietoaineistoa (I osatutkimus). Tutkimuksessa arvioitiin, että 53% lapsista oli täysin rokotettuja, 32% osittain rokotettuja ja 15% rokottamattomia. Monimuuttuja-analyysi osoitti, että lasten rokotusstatus oli käänteisesti yhteydessä naissukupuoleen, islaminuskoisuuteen, alempaan kastiin kuulumiseen, kaupungissa asumiseen, äidin alempaan koulutustasoon, pienempään määrään äitiysneuvolakäyntejä sekä äidin tetanusrokotteen puuttumiseen. Kvalitatiivisessa analyysissä äitien antamia pääsyitä lastensa rokottamattomuuteen olivat puutteet tiedossa (rokotteiden tarpeellisuudesta), rokotusten hyväksymisessä (ml. sivuvaikutusten pelot) sekä liian korkea hinta (pääasiassa johtuen välillisistä kustannuksista). Väitöstutkimuksen toinen tavoite oli arvioida rokotekattavuutta ja tarkastella tekijöitä, jotka liittyivät perusrokotusten saamiseen maaseudun lapsilla (II osatutkimus) ja haavoittuvassa asemassa olevissa yhteisöistä (III osatutkimus) Velloressa, Etelä-Intiassa, vuosina 2017 ja 2018. Vellore ja 600 muuta Intian piirikuntaa valittiin MI-kampanjan tehostettuun rokotusohjelmaan vuonna 2015. Poikkileikkauskyselytutkimus ja fokusryhmäkeskustelut 12-23 kuukauden ikäisten lasten vanhemmille tehtiin maaseudun ja haavoittuvassa asemassa olevissa (paimentolais-, heimo- ja maahanmuuttaja-) yhteissä Velloressa. Kaikki perusrokotukset saaneiden lasten osuudet olivat rokotuskorttitietojen mukaan 96% tai vanhempien ilmoituksen mukaan 65%. Vaikka minkään rokotusten ottaminen ei ollut yhteydessä sosiodemografisiin muuttujiin, vanhempien tietämys rokotusaikataulusta ja informointi rokotteista äitiysneuvolakäyntien yhteydessä olivat yhteydessä korkeampaan rokotuskattavuuteen Velloren maaseudulla. Toisaalta äidin työssä käyminen oli yhteydessä matalampaan rokotuskattavuuteen haavoittuvassa asemassa olevissa yhteisöissä Velloressa. Fokusryhmäkeskustelut vanhempien kanssa tunnistivat vaikeuksiksi säännöllisten rokotusten saatavuuden työmatkan yhteydessä, puutteet tiedoissa rokotusten hyödyistä ja haitoista sekä pelot rokotteiden tunnetuista sivuvaikutuksista. Yhteenvetona tämän väitöskirjan osatutkimukset paljastivat eroja pikkulasten rokotekattavuudessa sekä vanhempine rokotushalukkuuteen liittyvissä muuttujissa, kansallisesti Intiassa ja alueellisesti Velloren piirikunnassa. Pysyvät eriarvoisuudet rokotemyöntyvyydessä, jotka perustuvat äitien ja kotien ominaispiirteisiin vaativat kansallisen tason kohdennettuja interventioita ja lisätutkimusta niistä syy- seuraussuhteista, joiden kautta äiteihin liitetyt tekijät vaikuttavat lasten rokotuspäätöksiin Intiassa. Lisäksi kyselytutkimukset Velloressa antavat alustavaa viitettä siitä, että MI-kampanja on voinut lisätä rokotekattavuutta joissain yhteisöissä tai alueilla, mutta ei kaikissa kampanjaan kuuluvissa piirikunnissa. Havaitut puutteet tiedossa rokotteiden tarpeellisuudesta ja rokotteista yleisemmin sekä sivuvaikutuksia koskevat pelot korostavat jatkuvan viestinnän, koulutuksen ja terveysinterventioiden roolia vanhempien rokotteita koskevan tietämyksen ja luottamuksen lisäämisessä. Yhdistämällä määrällisten ja laadullisten osatutkimusten havainnot saadaan tärkeää tietoa pikkulasten rokotuskattavuuteen vaikuttavista kysyntäpuolen tekijöistä sekä käytäntöön sovellettavissa olevaa tutkimustietoa kohdennettujen interventioiden kehittämiseksi, joilla voitaisiin ylläpitää tai lisätä pikkulasten rokotuskattavuutta ja vanhempien rokotusmyönteisyyttä Intiassa. The Indian Universal Immunization Program (UIP) was established in 1985 and is tasked with vaccinating nearly 27 million children every year. Its most recent achievements include India being certified polio-free in 2014 and the subsequent elimination of neonatal tetanus in 2015. Despite these successes, reports of persistently suboptimal full vaccination coverage (children aged 12-23 months who receive three doses of DPT and OPV and one dose of BCG and measles vaccination) in many Indian districts led to the launching of the Mission Indradhanush (MI) campaign in 2014. This campaign aimed to increase full immunization coverage in the poorest performing districts to 90% by 2020, mainly through special immunization sessions and enhancing community engagement and mobilization of beneficiaries. While early administrative reports suggested improved immunization coverage in the MI districts after the first two phases of the campaign, these improvements were considered insufficient to achieve the MI coverage goal. Concurrent research assessing demand-side disparities (including individual and household characteristics such as children’s age and gender, parental education and occupation, socio-economic status, religious affiliation, and health- seeking behavior) in routine childhood vaccination uptake can bolster these governmental efforts to increase vaccination coverage uniformly. Therefore, the overall aim of this dissertation was to assess vaccination coverage and the factors associated with routine vaccination uptake among children aged 12-23 months, both nationally and subnationally, in the Vellore district of Tamil Nadu, southern India. The first objective of this dissertation was to investigate the factors associated with routine vaccination uptake and describe the reasons for non-vaccination among Indian children aged 12-23 months nationally during 1998 and 2008 using the publicly available district-level household and health facility survey (DLHS) datasets (Study I). The study estimated that 53%, 32%, and 15% of children were fully vaccinated, partially vaccinated, and unvaccinated. Multivariate analysis revealed that children’s vaccination status was inversely associated with female gender, Muslim religion, lower caste, urban residence, lower maternal education, fewer antenatal visits, and non-receipt of maternal tetanus vaccination. Furthermore, a qualitative analysis of the mothers’ reasons for not vaccinating their children revealed gaps in awareness (of the need for vaccines), acceptance (including fears of side effects), and affordability (mainly due to indirect costs) as the main reasons for non-vaccination. The second objective of this dissertation was to estimate vaccination coverage and investigate the factors associated with routine vaccination uptake among children from rural (Study II) and disadvantaged communities (Study III) in Vellore, southern India, during 2017 and 2018. Vellore and 600 other Indian districts were selected for intensified routine immunization through the MI campaign in 2015. Cross-sectional household surveys and focus group discussions were conducted among parents of children aged 12-23 months from rural and disadvantaged (Nomadic, tribal, and migrant) communities in Vellore. The proportions of fully vaccinated children were 96% and 65% based on information from vaccination cards or parental recall for children from rural and disadvantaged communities. While no socio-demographic characteristics were associated with childhood vaccination uptake, parental familiarity with the vaccination schedule and receiving information on vaccinations during antenatal visits were positively associated with children’s vaccination status in rural Vellore. However, maternal employment was negatively associated with children’s vaccination status in the survey among the known disadvantaged communities in Vellore. Focus group discussions with parents in these communities identified difficulties accessing routine immunization when travelling for work, knowledge gaps regarding the benefits and risks of vaccination, and fears due to common side effects following childhood vaccination. In summary, the studies in this thesis reveal differences in vaccination coverage and the demand-side factors associated with routine childhood vaccination uptake nationally and subnationally in the Vellore district. The persisting disparities in childhood vaccination uptake by maternal and household characteristics nationally call for targeted interventions and additional research on the causal pathways through which maternal characteristics influence decision-making for childhood vaccinations in India. In addition, the household surveys in Vellore provide preliminary evidence that the MI campaign may have increased full vaccination coverage in some but not all communities or regions within the targeted districts. Finally, the identified knowledge gaps regarding the need for vaccinations and fears due to vaccination in general or vaccine side effects highlight the potential for utilizing ongoing information, education, and communication interventions to simultaneously improve parental awareness and build trust in childhood vaccines. Collectively, the quantitative and qualitative findings of these studies provide valuable demand-side perspectives toward routine childhood vaccines and actionable evidence to inform targeted interventions to sustain or increase childhood vaccination uptake in Indian settings.