In Finland, one of the objectives of the government policy which directs ongoing health and social reform for the care of the older people is that people could live longer, and independently, in their own homes. Effective and cost-effective interprofessional care models that support older people to maintain their quality of life (QoL) and physical performance are needed in primary care. However, healthcare organisations are facing challenges in developing and implementing new care models due to traditionally paternalistic, disease-oriented and siloed organisational cultures. Recently, both internationally and in Finland, it has been argued that healthcare should be provided in a more people-centred way, which means holistic approach to care, including identifying of, and responding to, patients’ needs and preferences, shared decision making, and empowering people to participate in their own care. The aim of this multi-method study was to develop an interprofessional people-centred care model (PCCM), including clinical medication reviews and the contribution of a clinically trained pharmacist, for primary care to support care for multimorbid home-living older people (study I). Additionally, the aims were to evaluate how critical older people’s involvement is in identifying clinically significant drug-related problems (DRPs) (study II), and to evaluate the PCCM (study I) and its effectiveness and cost-effectiveness (study III). The study was part of the Care Plan 2100 research project, which was conducted in collaboration with Tornio health centre and the researchers of the Faculty of Pharmacy, University of Helsinki, between 2013 and 2018. Patients eligible to participate in the Care Plan 2100 research project were home-living multimorbid outpatients aged ≥ 75 years living in Tornio. Altogether 831 recruitment letters were sent, and 323 (39 %) patients who fulfilled the inclusion criteria returned the informed consent, after which they were randomised to intervention and usual care groups in a randomised controlled trial. Study I was a qualitative participatory action research study, in which an active involvement of healthcare professionals, i.e. participants (n=18), and researchers (n=3), was utilised to develop the PCCM in the health centre. The PCCM comprised: a self-management evaluation questionnaire sent before a home-visit; a person-centred patient interview at home together by a nurse and a pharmacist; a nurse-led health review and a pharmacist-led clinical medication review with recommendations; an interprofessional (a general practitioner, a pharmacist and a named nurse) case conference meeting; a care plan including health and medication plans; and health support and empowerment interventions delivered by the named nurse. People-centred care and collaborative goal-setting were the key approaches of the PCCM. According to the participating healthcare professionals, interprofessional collaboration in care planning and learning from each other were improved, and they appreciated the advantages of the new enhanced roles and skill-mix, including the involvement of a pharmacist. The PCCM enhanced patient involvement in their own care, and continuity of care, because of the coordinating role of the named nurse. Additionally, it improved identification of the patient’s needs and drug-related problems in the healthcare. The participants found building trust among healthcare professionals and between the professionals and the patients to be essential for implementing the PCCM. Study II evaluated how critical patient involvement is in identifying clinically significant drug-related problems (DRPs) in pharmacist-led clinical medication reviews (n=161), which were conducted for the participants in the intervention group at the baseline. Patient involvement was essential when identifying clinically significant DRPs. The researchers evaluated that of the 111 most significant clinical DRPs identified through patient interviews only 6% (n=7) could have been identified through reviewing the medication list only, and 16% (n=18) through reviewing the medication list and certain patient details (age, sex, medical conditions, laboratory results, drug allergies and contraindications). In study III, the effectiveness, QoL and physical performance, of the PCCM (intervention group n=151) was compared with that of usual care (usual care group n=126) in a randomised controlled trial (RCT) with a two-year follow-up. Additionally, cost-effectiveness of the PCCM was compared to usual care using cost-utility analysis. At the baseline, the mean age of the participants was 81 years and the average number of regular medications on the medication list was 10. At the baseline and at the 1-year and 2-year follow-ups, QoL (SF-36, 36-Item Short-Form Health Survey) and physical performance (SPPB, Short Performance Physical Battery) were measured. The SF-36 data were transformed into SF-6D scores to calculate quality-adjusted life-years (QALYs). Data on healthcare resource use were collected from the health centre patient records and transformed into costs using unit costs. Incremental cost-effectiveness ratio (ICER) was calculated. No statistically significant differences were observed in the QoL or in the physical performance between the groups. However, the cost-utility analysis showed that the PCCM dominates usual care; hence, the mean total costs were lower and generated QALYs higher in the intervention group than in the usual care group. The developed PCCM provides benefits not only for older people (e.g. involvement, continuity of care, better identification of the needs and drug-related problems), but also for healthcare professionals (e.g. advantages of the skill-mix, strengthened interprofessional collaboration, learning from each other, role enhancement), and for the society (cost-effectiveness). The PCCM should be recommended as an option for the care of multimorbid community-living older people in primary care. Suomessa kansallisen politiikan ja sosiaali- ja terveyspalvelurakenteiden uudistamisen yhtenä tavoitteena on, että iäkkäät ihmiset voivat asua omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Iäkkäiden kotona asumisen tukemiseen mahdollisimman toimintakykyisinä ja hyvän elämänlaadun säilyttäen tarvitaan vaikuttavia ja kustannusvaikuttavia moniammatillisia toimintamalleja perusterveydenhuoltoon. Toimintamallien kehittämisen ja käyttöönoton haasteena on kuitenkin ollut terveydenhuollossa vallinnut paternalistinen, sairauskeskeinen ja siiloutunut toimintakulttuuri. Viime aikoina terveydenhuollossa on sekä Suomessa että kansainvälisesti alettu keskustella yhä enemmän ihmiskeskeisestä hoidosta, johon sisältyy potilaan kohtaaminen kokonaisvaltaisesti ihmisenä, potilaan tarpeiden ja odotusten kartoittaminen ja huomioiminen, hoidosta sopiminen, sekä potilaan voimaannuttaminen ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään. Tämän monimenetelmällisen tutkimuksen tavoitteena oli kehittää perusterveydenhuoltoon iäkkäiden kotona asuvien monisairaiden ihmisten hoitoa tukeva ihmiskeskeinen moniammatillinen omahoitomalli, jossa hyödynnetään lääkehoidon kokonaisarviointeja sekä farmasian ammattilaisten asiantuntijuutta (osatutkimus I). Lisäksi tavoitteena oli tutkia iäkkään ihmisen osallisuuden merkitystä lääkehoitoon liittyvien ongelmien tunnistamisessa (osatutkimus II) sekä arvioida omahoitomallin käyttöönottoa (osatutkimus I) ja sen vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta (osatutkimus III). Tutkimus oli osa Tornion perusterveydenhuollossa vuosina 2013–2018 toteutettua Oma21-tutkimushanketta, josta vastasivat yhteistyössä Tornion terveyskeskus ja Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkijaryhmä. Oma21-tutkimushankkeen kohderyhmänä olivat 75 vuotta täyttäneet kotona asuvat monisairaat torniolaiset. Rekrytointikirjeitä lähetettiin satunnaisesti valituille sisäänottokriteerit täyttäneille 831 henkilölle, joista 323 (39 %) palautti suostumuslomakkeen: heidät satunnaistettiin vertailukokeen interventio- ja kontrolliryhmiin. Osatutkimus I oli laadullinen osallistava toimintatutkimus, jossa lääkehoidon kokonaisarvioinnin sisältävä omahoitomalli kehitettiin perusterveydenhuollossa yhteistyönä terveydenhuollon ammattilaisten (n=18) ja tutkijoiden (n=3) kanssa. Omahoitomalli sisälsi: omahoidon tilanteen ja tarpeiden arvioinnin itsenäisesti kotiin lähetetyn omahoitolomakkeen avulla ennen haastattelua; farmasian ammattilaisen (farmaseutin tai proviisorin) ja omahoitajan yhdessä toteuttaman iäkkään ihmisen toiveisiin ja tarpeisiin keskittyvän kotihaastattelun; omahoitajan tekemän terveydentilan arvioinnin; farmasian ammattilaisen tekemän lääkehoidon kokonaisarvioinnin; moniammatillisen hoitopalaverin (lääkäri, farmasian ammattilainen ja omahoitaja); terveys- ja hoitosuunnitelman sekä lääkehoitosuunnitelman sisältävän omahoitosuunnitelman; ja omahoidon ja omahoitajan tuen iäkkäälle. Omahoitomallissa keskeistä olivat ihmisen itsensä ja terveydenhuollon ammattilaisen yhdessä asettamat tavoitteet hoidolle sekä ihmiskeskeisyys. Tutkimukseen osallistuneet terveydenhuollon ammattilaiset kokivat, että omahoitomalli lisäsi moniammatillista yhteistyötä ja tiimityötä sekä muilta terveydenhuollon ammattilaisilta oppimista. Uudet roolit ja työnjako koettiin hyödyllisinä. Omahoitomalli paransi iäkkäiden ihmisten osallisuutta omaan hoitoonsa ja hoidon jatkuvuutta, kun hoidon kokonaisuutta koordinoi omahoitaja. Lisäksi iäkkäiden toiveet, tarpeet ja lääkehoitoon liittyvät ongelmat tunnistettiin terveydenhuollossa paremmin. Osallistujien mukaan luottamuksen vahvistuminen sekä terveydenhuollon ammattilaisten kesken että iäkkäiden ihmisten ja terveydenhuollon ammattilaisten välillä oli keskeistä sille, että omahoitomalli voi toimia. Osatutkimuksessa II tutkittiin iäkkäiden ihmisten osallisuuden merkitystä lääkehoitoon liittyvien kliinisesti merkittävien ongelmien tunnistamisessa omahoitomalliin sisältyvissä farmasian ammattilaisten tekemissä lääkehoidon kokonaisarvioinneissa (n=161), jotka tehtiin interventioryhmään kuuluville satunnaistetun vertailukokeen alussa. Lääkehoidon kokonaisarviointiin sisältyvän haastattelun havaittiin olevan tärkeä kliinisesti merkittävien lääkehoitoon liittyvien ongelmien tunnistamisessa. Tutkijoiden arviointien perusteella haastatteluissa tunnistetuista kliinisesti merkittävistä lääkehoitoon liittyvistä ongelmista (n=111) vain kuusi prosenttia (n=7) olisi voitu tunnistaa pelkän lääkityslistan perusteella ja 16 prosenttia (n=18) lääkityslistan ja potilastietojärjestelmän sisältämien potilaan perustietojen (ikä, sukupuoli, diagnoosit, laboratoriotulokset, lääkeallergiat ja lääkehoitojen vasta-aiheet) avulla. Osatutkimuksessa III tutkittiin satunnaistetussa vertailukokeessa omahoitomallin (interventioryhmä n=151) ja normaalin hoitokäytännön (kontrolliryhmä n=126) vaikutusta iäkkäiden terveyteen liittyvään elämänlaatuun ja fyysiseen suorituskykyyn kahden vuoden aikana. Lisäksi arvioitiin omahoitomallin kustannusvaikuttavuutta verrattuna normaaliin hoitokäytäntöön käyttäen taloudellisen arvioinnin menetelmänä kustannus-utiliteettianalyysiä. Lähtötilanteessa osallistujien keski-ikä oli 81 vuotta ja heillä oli käytössään potilastietojärjestelmän mukaan keskimäärin kymmenen säännöllisesti otettavaa lääkettä. Interventio- ja kontrolliryhmille tehtiin elämänlaatumittaukset (SF-36, 36-Item Short-Form Health Survey) ja fyysisen suorituskyvyn testit (SPPB, Short Performance Physical Battery) tutkimuksen alussa sekä yhden ja kahden vuoden seurannan jälkeen. SF-36-mittarin tulokset muunnettiin SF-6D-mittarin yhden indeksiluvun tuloksiksi laatupainotettujen elinvuosien (QALY, quality-adjusted life-years) laskemiseksi. Tiedot terveyspalvelujen käytöstä kerättiin potilastietojärjestelmästä ja niille arvioitiin kustannukset terveydenhuollon yksikkökustannuksiin perustuen. Kustannusvaikuttavuuden arvioimiseksi laskettiin inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde (ICER, incremental cost-effectiveness ratio). Interventio- ja kontrolliryhmän välillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa terveyteen liittyvässä elämänlaadussa eikä fyysisen suorituskyvyn säilymisessä. Kustannus-utiliteettianalyysin perusteella omahoitomalli kuitenkin dominoi normaalia hoitokäytäntöä eli interventioryhmän keskimääräiset kokonaiskustannukset olivat pienemmät ja laatupainotettuja elinvuosia oli enemmän kuin kontrolliryhmässä. Tässä tutkimuksessa kehitetystä omahoitomallista on hyötyä paitsi iäkkäille ihmisille (mm. osallisuuden ja hoidon jatkuvuuden parantuminen, toiveiden, tarpeiden ja lääkehoitoon liittyvien ongelmien parempi tunnistaminen) myös terveydenhuollon ammattilaisille (mm. uuden työnjaon hyödyt, vahvistunut moniammatillinen yhteistyö, muilta oppiminen ja työnkuvan ja roolien kehittyminen) ja yhteiskunnalle (kustannusvaikuttavuus). Iäkkäiden monisairaiden kotona asuvien omahoitoa olisi suositeltavaa tukea perusterveydenhuollossa omahoitomallin kaltaisella ihmiskeskeisellä moniammatillisella toimintatavalla.